♥ Timeless love -paluu part 2 ♥

                      Timeless love - Paluu part 2


osa 1

Kaikki oli kääntynyt päälaelleen, yhdessä hetkessä, yhdestä suudelmasta. Olin kuvitellut, että Rico oli täydellinen, mutta hän olikin vain itseään täynnä. Olkoonkin niin että hän oli pitänyt minusta, oli hän ollut silloin vasta yksitoista. Meneehän kaikki naimisiin päiväkodissa, mutta se ei merkitse oikeasti mitään. Se on vai hauska leikki! Niin oli käynyt minulle. Olin uskonut kauniiseen leikkiini, enkä ollut nähnyt kunnolla hahmoja! Tajusin olleeni vain nappula Ricon pelissä. Hän oli jo silloin tiennyt isäsnsä sairaudesta, ja tiesi nousevansa valtaan hänen jälkeensä. Minä olin avuton sievä pikku panda joka oli pöllähtänyt paikalle kuin tyhjästä. Mistään mitään tietämättä... Minut oli helppo saada puoliksi mukaan leikkeihin. Olisin varmasti... tai ainakin luultavasti ollut pukana koko leikissä, ollut tähti tästä kauniisa tarinasta... Ellen olisi päättänyt lähteä. Päättänyt jättää tämän kaiken ja vaihtaa sitä riipuksen katseluun. Ja kun vihdoin oli päättänyt palata, kaikki olikin suistunut radaltaan. Rico oli menossa naimisiin alaikäisenä viedäkseen valtapaikan isänsä kuoltua pian. Ja hänen onneksi uusi nappula oli löytynyt. Pikku pimpo-blodi Viviana! Hän on niin hölmö, että ei näe esityksen taakse, ei näe karua totuutta että ennen häntä se olin minä, ja kohta se on hän. Tai ehkä minusta on tullut vainoharhainen hänen suhteensa. Nyt asiat ovat kuitenkin muuttuneet. Kävelen käsikädessä Jacobin kanssa ja hymyni on korviin asti. Rico on Vivianan kanssa kihloissa ja häihin on viikko. Isän tila on huonontumassa.

osa 2

"Täällä on ihanaa!" hihkaisen ja painan pienen suukon Jaken poskelle.
Jake nauraa minulle ja alkaa viedä minua satumaisessa katto-kasvihuoneessa eteenpäin. Koko paikka on koristeltu valkoisella marmorikivellä, on pylväitä ja suihkulähteitä, kaikki kukat hohtavat sateenkaaren väreissä, kauniissa pastelli sävyissä ja räikeimmissä raidoissaan. Ilma tuoksuu kaikkien kukkien sekoitukselta, mutta silti se tuntuu nenääni, maailman kauneimmalta tuoksulta. Puutarhassa asuu lintuja joiden yhteinen sävel on kaunein kuulemani melodia, jota voisin ihailla päivittäin. Vesi lähteissä on kirkkaan sinistä ja puhdasta, jään katsomaan peilikuvaani vedestä. Jaken kuiva ilmestyy hymyillen viereeni. Otan kiinni hänen tassustaan ja katselen, haistelen ja tunnustelen kaikkea kaunista huoneessa silät kirkkaina kiiluen ja hymy korvia hipoen. Yhtäkkiä kuulen jonkun ilmestyvän ovelle ja puhuvan nopeasti jotain. Jake on päästänyt irti tassustani ja jäänyt seisomaan tyhjä ilme kasvoillaan. Aavistan että jotain on tapahtunut ja kiiruhdan Jakenviereen. Aluksi en sano mitään, otan uudestaan kiinni hänen tassustaan ja aton häntä. Ja vaikka tiedänkin jo vastauksen kysyn silti, en tiedä miksi:
"Mitä on tapahtunut..?"
Jake ei vastaa vaan kääntää katseensa minuun. Hänen silmänsä ovat kirkkaan kyynelistä, ja hänen huulensa ovat puristetut yhteen itkun pidättämiseksi. Tajuan sillä sekuntilla mitä on varmasti käynyt ja heittäydyn hänen kaulaansa :
"Voi ei..."


osa 3

Emme ole liikkuneet kymmeneen minuuttiin. Jake on itkenyt olkaani vasten ja minäolen halannut häntä, tukenut, pitänyt hänest pystyssä, kasassa. Jakelle isän kuolema oli iso pala. Isä oli merkinnyt hänelle aina kaiken kaikessa. Ricolle ei varmasti niin paljoa, koska hän oli uhrannut isänsä sen vuoksi että saisi valtansa. Mennyt jopa naimisiin juuri kun sai, jotta kruunu siirtyisi nopeimmin hänelle.... Kun tajusin sen, minä häpesin tekemisiäni, miten olisin edes voinut antaa hänelle mahdollisuuden sellaiseen? Nyt kun autoin Jakea minkä pystyin, se kaikki tuntui pieneltä verrattuna hänen suruunsa. Kysyin olisikö hän valmis menemään alas ja puhumaan muille. Hän veti syvään henkeä ja pyyhki kyyneleensä :
"Menoksi sitten"
Hän pakotti suulleen soman hymyn... minun vuokseni. Silmistäni näkyi sääli... ja sitä hän ei halunnut nähdä. Pyrin kadottamaan sen, ja aloin hymyillä.
   Huoneessa, missä oli valtava punaisella satiinilla koristeltu sänky oli täynnä hoito henkilö kuntaa. He olivat olleet valmistelemassa edesmennyttä kuningasta, kunnes Jakekin oli saapunut paikalle. Silloin heidät oli käsketty pois ja ovet suljettu. Puristin Jaken kättä, kun hän katsoi isäänsä makaamassa kymänä vuoteessaan. Katsomassa elotonta ruumista, joka ei enää koskaan halaisi häntä lämpimästi, ei koskaan toivotaisi tervetulleeksi takaisin kotiinsa, ei enää koskaan suojaisi pahalta ja olisi turvana. Nyt hänellä oli vain veljensä... ja minut. Olin päättänyt heti, että tapahtuipa mitä hyvänsä jäisin hänen rinnalleen, tai ottaisin hänet mukaan. Mutta irti en enää päästä!
   Minä olin pysynyt kokoajan hiljaa. En halunnut rikkoa hiljaisuutta. Viviana joka seisoi taka-alalla Ricon takana meikaten samalla, oli minusta vain häiriöksi ja mulkoilin häntä aina välillä halveksuen. En niin että kukaan huomaisi. Mutta eniten kiinnitin huomiota (siis Jaken lisäksi) Ricoon. Hänen kasvojaan on hankala tulkita. Hän näyttää tyytyväiseltä, mutta samalla kasvoista heijastuu tuska. Nyt hän hän oli kuningas, huomenna virallisesti. Jäin tutkimaan hänen kasvojaa hetkeksi liian pitkään, ja hän huomasi sen! Hänen kasvonsa kääntyivät minua kohti. Hänen kasvonsa näyttivtä kärsineen ja hän katsoi minua aivan kuin olisi etsinyt apua minusta. Käänsin katseeni Jakeen ja halasin häntä. Jake oli toipunut järkytyksestä ja ketoi hellästi kätensä minun ympärilleni. Suljin silmäni ja pyrin unohtamaan miten Rico oli katsonut minua.



osa 4

"Olethan valmis mussukka!"
Kuuluu kikattelevan Vivianan ääni käytävästä kun hän huutelee ovelle. Ääni on mielestäni niin tekopyhä ja ällöttävän imelä joten nopeutin askeliani kiillotetulla marmorilattialla. Ricon huone oli käytävänetu  päässä ja Jaken oli aivan viimeinen. Hänen huoneensa oli huomattavasti pienempi, mutta kun Rico muuttaa kuninkaan huoneeseen, isänsä kuolin huoneeseen, saa Jake isomman. Jaken huone on sisustettu lämpimän ruskeaksi ja kaikki metallipinnat on maalattu kuparisiksi. Hänen huoneessaan on paljon tauluja ja suurimman osan tilasta huoneessa vei valtavan kokoinen puinen sänky. Takaseinästä aukeaa kaunis näkymä lähteelle... täältä hän oli nähnyt minut itkemässä siellä.... mieleeni ei ollut juolahtanut että joku saattoi asua tässä huoneessa. En ole viettänyt montaakaan yötä tässä huoneessa. Oma huoneeni joka minulle annettiin on kolmannessa kerroksessa ja sisustettu valkoisella. Jokapäivä siivoojat tuovat uudet valkoiset ruusut huoneeseeni. Sänkyni joka on liioitellun suuri, on koristeltu valkoisella hunnulla ja hopeisilla koukeroilla. Huoneestani aukeaa valtavasta ikkunasta näkymä maan kauneimmalle paikalle, järvelle. Vesi on niin kirkasta että jokaisen pienenkin eliön näkee siitä j pohja on pehmeintä hiekkaa mitä olen koskaan koskenut. Rantaa koristaa kauniit kukat ja kirkkaat kivet. Voisin viettää siellä kokonaisen päivän.
    Koputan Jaken huoneen oveen. Sisältä kuuluu älähdys. Koputan uudelleen. Huoneesta ei kuulu mitään. Jotain oli vinossa. Avasin oven varmana että Jake oli sortunut, mutta vastassa minua olikin  Ricon selkä ja Jake seisomassa takaseinän vieressä, jännittyneenä. Rico kääntyy minua kohti hiljaa ilmellä, josta luin että en olisi saanut kuulla sitä mitä äsken puhuttua. En ollut kuullut kuin älähdyksen. Olen hämmentynyt reaktiosta. Pieni puna nousee Ricon poskille ja Jake laskee katseensa maahan. Haluan irtaantua tilanteetsa joten soperran Ricolle :
"Vi-Viviana etsii sinua"
Hän nyökkää ja lähtee pois. Jake kääntää kasvonsa seinään.
"Mitä tapahtui? Mistä te puhuitte? Olisiko minun kuulunut olla muualla? Anna anteeksi!" sanon jo jostain syystä itku kurkussa.
"Ei mitään", hän sanoo ja tulee luokseni. Painaa pääni vasten hänen rintaansa.
Ja siihen me jäämme. Olemme olleet siinä, vain seisomassa. Vaikka se minusta olikin ihanaa, oli se kummallista. Jotakin oli tapahtunut. Muistutin hienovaraisesti että minun on mentävä valitsemaan pukuani illan kruunajaisia varten. Hän naurahti hermstuneesti, painoi suukon poskelleni ja päästi minut menemään.
    Matkalla kohti huonettani jossa palvelijat odottivat minua pukujeni kanssa aloin pohtimaan mitä he olivat puhuneet, jotta olivat saaneet toisensa niin tolaltaan. Kävellessäni katsoin juuri parahiksi Ricon huoneeseen nähdäkseni kuinka Viviana makoili Ricon vieressä kikatteli ja pussaili häntä. Huokaisin ja käänsin nopeasti katseeni pois. Rico huomasi sen... ja Viviana. Kuulin läimäytyksen. Oliko...Oliko Viviana todella lyönyt Ricoa vain koska hän oli katsonut minua äsken? Kaikki tämä ihmis-suhde-draama alkaa mennä liiallisuuksiin täällä. En ollut varautunut seurustelemaan vielä pitkään aikaan ja nyt minulla oli... poikaystävä. Ja jos totta puhutaan, väitin kaikille, myös itselleni, että olisin päässyt yli Ricosta, mutta kun näin hänet Vivianan kanssa sai se minut ajattelemaan vain että hän ansaitsee parempaa! Suljin simäni ja pyrin unohtamaan tuon kaiken. Kohta minut kuorrutetaan tyllillä ja kankailla, kimalteella ja hiukseni pinneillä ja lakalla.


osa 5

Myönnettäköön, olihan puku aivan ihana! Tosin minun pelkistetyllä tyylilläni, näytin mielestäni aikalailla hattaralta... Hiuksissani oli yksinkertainen kampaus jossa puolet hiuksistani oli kiinnitety nutturalla jossa oli kimaltavia pinnejä ja loput olivat kaunilla kiharoilla, olkapäilläni. Mekkoni oli täynnä kimalletta ja harsoja, koristekuvioita ja se oli kapea, ja hihaton. Täällä oli tapana pukeutua pienimpiinkin juhliin todella hienosti! Nyt omasta mielestäni näytin siltä kuin olisin menossa kuninkaallisiin juhliin... mutta niinhän minä olin. Tänää, aivan kohta, Rico kruunattaisiin kuninkaaksi. Kiitin palvelijoita jotka olivat saaneet minut tähän kuntoon ja lähdin käytävälle. Matkalla tapasin komean, niinkuin aina, Jaken odottamassa minua. Hän sanoi minua kauniiksi ja minä korjasin että hattaraksi. SItten me kummatkin nauroimme hermostunutta naurua... Kumpikaan ei tiennyt mitä odottaa, nyt kun Ricosta tulisi kuningas. Tartuin hänen tassuunsa ja lähdimme kohti valtavaa salia. Sali oli koristeltu kukilla ja keskellä oli pitkä ja leveä punainen matto. Maton molemmin puolin oli ainakin sata tuolia. Jos ne kaikki tulisi täyteen, tulisi huoneessa olemaan todella paljon väkeä. Menin minulle osoitettuun paikkaan. kaikki alkoivat tulla sisälle, ja istumaan omille paikoilleen. MInulla oli hiukan orpo olo, koska en tuntenut heistä ketään. Onneksi Jake tuli viereeni ja hymyili rohkaisevasti. Tartuin hänen käteensä ja odotin seremonian alkua.